T&G NORDIC OY - Suomalaista osaamista vuodesta 1967

KOKOONPANO - MYYNTI - MAAHANTUONTI

Valmistamme tuotteet asiakkaan suunnitelmien, tarpeen ja vaatimusten mukaan. Toimitamme tuotteita sekä tavanomaiseen että kaikkein vaativimpaan käyttöön.

Kaapelisarjat

Kytkentäjärjestelmät

Automaatio- ja ohjausjärjestelmät

Liittimet

Komponentit

Erikoistyökalut

---

MIKSI OTTAISIT MEIHIN YHTEYTTÄ?

Tarjoamme asiakkaillemme ratkaisuja, joita ei välttämättä muualta saa.

Tarjoamme laatua, jonka varaan voi laskea ihmishenkiä, rakentaa maamme puolustusta sekä antaa jopa 10-vuoden takuita.

Kaikki asiakkaamme ovat meille tärkeitä. Meille ei ole merkitystä onko asiakkaamme maailmanlaajuinen brändi vai pohjoissuomalainen laitevalmistaja. Molemmat saavat aina sitä mitä tilaavat, laatu mukaanlukien.

---

Meiltä löytyy tuotteita ja ratkaisuja muun muassa seuraaville toimialoille

avaruus ja ilmailu, puolustus ja turvallisuus, informaatio, merenkulku ja merenalaiset, toiminnot, energia, teollisuus, rautatiet, testaus ja tutkimus, liikenne ja logistiikka, infrastruktuuri

---

Ota yhteyttä ja kysy lisää, niin voimme yhdessä etsiä ratkaisuja ja vaihtoehtoja juuri sinulle!

Uutisia

14.5.2024
Fischer Elektronik - Uusi alumiinikisko komponenttien asennukseen

Uutta yhteistyökumppaniltamme Fischer Elektronikilta - DIN EN 60715 TH 35 -kiinnityskisko jäähdytyselementtien, koteloiden tai muiden komponenttien yksinkertaista, nopeaa ja turvallista kiinnitystä varten.

Lue lisää täältä:

https://www.fischerelektronik.de/en/latest-news/press-releases/2024-fischer-pressemitteilungen/not-only-secure-but-also-universal-kl35f2/

13.5.2024
Jauch - lyhyt katsaus paristovalikoimaan!

Tutustu @Jauch Quartz:in laajaan paristovalikoimaan!

Yhteistyökumppanimme Jauch on paristoteknologian johtava edelläkävijä, joka tarjoaa laajan valikoiman ratkaisuja moniin käyttötarkoituksiin.

Ohessa heidän valikoimansa lyhyesti esiteltynä:

  • Lithium ion batteries: They are characterised by high energy density, rechargeability and versatility in mobile devices and new applications, and are equipped with a protection circuit that protects the battery from overcharging.
  • Lithium polymer batteries: Their flexible design and the absence of a rigid steel casing enable a lightweight and design-friendly end product, and they as well have an integrated protection circuit.
  • Lithium thionyl chloride batteries: They are characterised by high energy density, low self-discharge rate and long life, ideal for long term low power applications.
  • Lithium manganese dioxide coin cells: Characterised by their high voltage, capacity, and long shelf life, making them suitable for a very wide range of applications in many sizes and shapes.
  • Cylindrical lithium batteries: They are versatile, offer a high voltage of 3 volts and are used in a wide range of devices such as cameras, medical equipment, and toys due to their long shelf life and low self-discharge rate.
  • Lithium iron phosphate batteries: These batteries are a more environmentally friendly and safer version of the lithium ion battery and are used in areas such as the military, electric mobility, and medical technology but they are not rechargeable.
  • NiMH batteries: A rechargeable and more environmentally friendly alternative to alkaline and NiCd batteries, offering more stable voltage and longer run times under heavy use.

Tutustu Jauchin paristovalikoimaan ja varmista tuotteesi toimivuus ja luotettavuus!

Voit katsoa lisätietoja tuotteista täältä:

https://www.jauch.com/en-INT/products/battery_technology/getPrm/batteries/

Kysy meiltä lisää!

puh. +358 20 793 9750

sales@tgnordic.fi

24.4.2024
nVent Schroffin kasvupalkinto T&G Nordic Oy:lle

Yhteistyökumppanimme nVent Schroff palkitsi T&G Nordic Oy:n vuoden 2024 kasvajana!

Palkinnon vastaanotti yrityksen puolesta nVent Schroff - asiantuntijamme Tero Latvakangas. Yrityksemme kiittää kaikkia asiakkaitamme. He ovat mahdollistaneet kasvun, luottamalla meihin sekä nVent Schroffin laatuun ja pitkään kokemukseen kriitisten järjestelmien suojaamisessa ja toimivuuden takaamisessa.

Olkaa yhteydessä meihin jatkossakin, kun tarvitsette suojaa kriittisille järjestelmille.

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

25.3.2024
Tutustu Jauch-tuoteisiin valikoimassamme

Jauch on kvartsikiteiden, kideoskilaattorien ja paristoteknologian tunnettu osaaja. Olemme iloisia voidessamme tarjota Jauchin tuotteita asiakkaillemme.

Jauchin taajuudenhallintatuotteet ovat korkeinta laatua. Ne ovat luotettavia jopa kaikkein vaativimmissa olosuhteissa.

Jauchin paristottuotteet tarjoavat monia mahdollisuuksia. Ne eivät petä odotuksiasi.

Ota meihin yhteyttä, niin löydämme projektiisi sopivan ratkaisun.

#WeAreJauch #BatteryTechnology #Quartz

Voit katsoa lisätietoja mysö täältä : www.jauch.com

8.3.2024
Lakkotiedotteemme 8.3.2024

AKT:n lakko voi vaikuttaa tuotteidemme saatavuuteen ja toimituksiin!

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut lakoista, jotka koskettavat Suomen satamia. Maanantaina 11.3. alkavaksi suunnitellut kahden viikon mittaiset lakot kohdistuisivat vientiin ja tuontiin, mutta saattavat jatkua myös pidempään. T&G Nordic Oy ei ole neuvotteluiden osapuoli.

Mikäli sopuun lähipäivinä ei päästä, alkavilla lakoilla saattaa olla vaikutuksia sekä raaka-aineidemme tuontiin ulkomailta että mahdollisesti kotimaan toimituksiin.

Pahoittelemme tilanteesta asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa ja lakoista aiheutuvia viivästyksiä.

T&G Nordic Oy

4.1.2024
T&G Nordic Oy kasvoi uusiin ennätyslukemiin

Kiitos menneestä vuodesta ja hyvää alkanutta vuotta kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!

Ylsimme päättyneenä vuonna jälleen uusiin huippulukemiin. Liikevaihtomme ylitti 5,6 miljoonan euron rajan.

Teemme ahkerasti töitä ja kehitämme itseämme, jotta hyvä kasvu jatkuu. Haluamme edelleen olla asiakkaidemme luottamuksen arvoisia.

T&G Nordic Oy:n väki

22.8.2023
Olemme mukana Teknologia 23 - messuilla Helsingissä!

T&G Nordic Oy on mukana Teknologia 23 - messuilla 7. - 9.11.2023, Helsingin messukeskuksessa. Tule tapaamaan meitä osastolle 6G39!

Messujen aukioloajat ovat

Ti 7.11. klo 9–17

Ke 8.11. klo 9–17

To 9.11. klo 9–16

16.8.2023
T&G Nordic lisää tuotantokapasiteettiaan

Kesä on kohta takanapäin mutta T&G Nordic Oy:llä on hyviä uutisia asiakkaillemme. Tuotantokapasiteettimme lisääntyy lähiaikoina huomattavasti uuden tehtaamme myötä.

Uuden tehtaan myötä olemme entistä valmiimpia vastaamaan asiakkaidemme vaatimuksiin.

Ole yhteydessä ja kysy lisää!

21.4.2023
FINDER - Uusi ohjelmoitavien OPTA-logiikkareleiden ohjelmointialusta

Uutta yhteistyökumppaniltamme Finderilta – OPTA on ohjelmoitaville releille (Programmable Logic Relays, PLR) kehitetty ohjelmointialusta, joka luo uusia mahdollisuuksia kohti teollisuuden tulevaisuutta mallia 4.0. Alustalla on saatavilla useita resursseja (kuten tekninen dokumentaatio, käyttöoppaat, videot ja ohjelmistot), jotka ovat hyödyllisiä paitsi ohjelmoitavien releiden ominaisuuksien tutkimisessa, myös ohjelmoinnin eri vaiheissa.

Lue lisää täältä

https://opta.findernet.com/en/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

21.4.2023
Fischer Elektronik - Uusia lämpöäjohtavia täytegeelejä

Kumppanimme Fischer Elektronik GmbH & Co. KG on laajentanut lämpöäjohtavien materiaalien valikoimaansa uusilla tahnamaisilla, lämpöä johtavilla geeleillä. Uudet materiaalit nimeltä GEL S 20, GEL S 30 ja GEL S 40 ovat kaksikomponenttisia täytemateriaaleja, jotka koostuvat keraamisista silikonielastomereista ja -geelistä. Materiaaleilla on erittäin hyvät lämmönpoisto- ja eristysominaisuudet alhaisella viskositeetilla ja ne soveltuvat erinomaisesti kompensoimaan tai täyttämään suuria tyhjiä tiloja elektroniikkakokoonpanoissa, mm. asennettaessa piirilevyjä jäähdytyselementteihin.

Lue lisää

https://www.fischerelektronik.de/en/latest-news/press-releases/2023-fischer-pressemitteilungen/pasty-gel-thermal-interface-material/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

13.4.2023
JUICE- satelliitti valmistautuu matkaan kohti Jupiteria

Euroopan avaruusjärjestö Esan Jupiter Icy Moons Explorer -luotain, tuttavallisemmin JUICE, lähtee tällä viikolla kahdeksan vuoden mittaiselle lennolleen ja neljän vuoden työrupeamalleen. JUICE:n tavoitteena on hankkia vastauksia kysymykseen siitä, onko aurinkokunnassamme muuta elämää kuin me Maan asukit.

JUICE-satelliitin mukana Jupiterin luokse matkaa yhteistyökumppanimme Smiths Interconnectin huippuluokan liitinteknologiaa, joka takaa satelliitin toimivuuden avaruuden vaikeissa olosuhteissa.

Lue lisää täältä

https://yle.fi/a/74-20024762

12.4.2023
TÖITÄ TARJOLLA TUOTANNOSSAMME !

Kasvava yrityksemme etsii työntekijöitä kaapelituotannon tehtäviin tehtaallemme Nummelaan (Veikkointie 2, 03100 Nummela). Työ voi olla kesätyö tai määräaikainen työsuhde, joka voidaan myöhemmin mahdollisesti vakinaistaa. Työsuhde voidaan solmia alkamaan jo ennen kesää.

Laitamme etusijalle henkilöt, joilla on halukkuutta ja mahdollisuus työskennellä pidemmän aikaa.

Työkokemus kaapeleiden valmistuksesta katsotaan eduksi mutta ei ole ehdoton vaatimus. Tärkeintä on hyvä asenne ja valmius oppia uutta.

Työhön opastetaan ja koulutetaan työpaikalla. Työ vaatii ennen kaikkea tarkkuutta, näppäryyttä ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Joten jos olet hyvä kädentaitoja vaativissa asioissa (esim. käsitöissä ja askartelussa tai työkalut pysyvät kädessäsi), jätä rohkeasti hakemus ja tule mukaan tekemään arvostettua suomalaista laatua!

Tarjoamme nuorekkaan ja positiivisen työympäristön sekä mm. liukuvan työajan. Työt alkavat oman mielesi mukaan klo 6-9 välillä ja kestävät joustavasti 8h/pv ja 40h/vko

Kysy rohkeasti lisää ja laita hakemus osoitteella: kari.pekkala@tgnordic.fi

Ohessa esimerkkejä työvaiheista!

6.4.2023
SMITHS INTERCONNECT - Uusi EMI-laippa NXS-liittimille

Kumppanimme Smiths Interconnect julkaisi uuden EMI-laipan nopeille NXS-liittimille avaruussovelluksiin. Uusi EMI-laippa on lisäys NXS-sarjaan, korkeatiheyksinen ratkaisu, joka muodostaa yhteenliittymän, joka puolestaan mahdollistaa skaalautuvan satelliittirakenteen ja varmistaa samalla signaalin eheyden sekä korkean iskunkeston.

Uusi EMI-laippa vähentää NXS-liittimien sähkömagneettisia häiriöitä, mikä on ratkaisevan tärkeää nopeissa avaruussovelluksissa, joissa tiedon eheys on elintärkeää. Ratkaisu on rakennettu korkeimpien tilastandardien mukaisesti ja pätevä tiukkojen testaus- ja suorituskykykriteerien mukaan, mukaan lukien ESCC 3401, ESCC 3402, ECSS-Q-ST-70C, ECSS-Q-ST-70-02, ECSS-Q-ST-70 -08C, ECSS-Q-ST-70-38C ja ECSS-Q-70-71.

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

4.4.2023
T&G Nordic juhlii Suomen liittymistä Natoon!

"Suomen jäsenyyden myötä Nato vahvistuu." Palaset liikkuvat - Suomi liittyi Naton jäseneksi 4.4.2023. T&G Nordicissa juhlitaan tätä historiallista allianssiin liittymisen päivää nostamalla lasit yhdessä. Kippis!

30.3.2023
NVENT-SCHROFF - Toleranssia säätävät piirilevyn asennus/poistolaiteet

Yhteistyökumppanimme nVent-Schroff tarjoaa piirilevyn asennus/poistolaitteita, jotka pitävät levyt lujasti paikoillaan ja estävät niitä liikkumasta kovassakaan tärinässä.

Nvent-Schroffin asennus/poistolaitteet rajoittavat piirilevyjen liikkumista niin, että ne asettuvat tukevasti eivätkä helise. Moduulin salvat kiinnittävät osat paikoilleen ja estävät niiden tahattoman irtoamisen. Tuotteen tiedot saatavilla valmistajalta. VPX- ja Vita 48.2-, 48.4-, 48.5- ja Vita 48.6 -yhteensopiva.

Lue lisää täältä!

https://schroff.nvent.com/en-de/products/inserters-extractors-levers-and-ejectors-board-retention

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

30.3.2023
NVENT-SCHROFF - 224 Torque Limiting Card-Lok

Yhteistyökumppanimme nVent-Schroff tarjoaa puristusvoimaa ja lämmönsiirtoa. Tuotteen elinkaari- ja ympäristötestitulokset saatavilla (MIL 810).

Tietoja:

224 Torque Limiting Card-Lok on saatavana kullanvärisellä kemiallisella kalvolla, kirkkaalla kemiallisella kalvolla, mustaksi anodisoidulla, kovamusta-anodisoidulla tai kemiallisella nikkelöinnillä. Profiili 5,33 mm (0,210") x 7,24 mm (0,285"). 5 segmentti, akseliton malli. Jokainen yksikkö testataan tehtaalla ennen toimitusta suorituskyvyn varmistamiseksi; asiakkaalle on toimitettu vaatimustenmukaisuustodistus. Kylmäseinäsovelluksiin. Pituus 97 mm (3,80") - 325 mm (12,80"), 12,7 mm (0,5") välein. Minimilaajeneminen 8,64 mm (0,340"). Joustavat asennusvaihtoehdot. Paino 1,12 g/cm (0,100 oz/"). Keskimääräinen puristusvoima (4,80", musta eloksoitu) = 236 lbs. Vääntömomentin rajoittaminen; ihanteellinen 2. tason huoltoon. Ruuvi aktivoitu.

Lue lisää täältä!

https://schroff.nvent.com/en-de/products/encmha224-730etm2?selectionPath=0%7C0%7C0%7C0%7C0%7C0%7C

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

30.3.2023
NVENT-SCHROFF - 260HTS High Thermal Sawtooth Card-Lok

Yhteistyökumppanimme nVent-Schroff tarjoaa uuden sahaprofiilin edistyneen lämpösuorituskyvyn takaamiseksi.

Profiili 6,35 mm (0,250") x 6,26 mm (0,270"). Paino 1,21 g/cm (0,109 unssia/"). Pituus 71,12 mm (2,8") - 325,12 mm (12,80"), 12,7 mm (0,5") askelin. Joustavat asennusvaihtoehdot. Keskimääräinen puristusvoima 68 N-cm (6"-lbs) vääntömomentilla 301 kg (636 lbs). Ruuvikiinnitys. Minimilaajeneminen 8,26 mm (0,325"). Saatavana mustaksi eloksoituna tai kemiallisella nikkelöinnillä. Soveltuu kylmäseinäsovelluksiin.

Lue lisää täältä!

https://schroff.nvent.com/en-de/products/enca260hts-480t2l?selectionPath=0%7C0%7C0%7C0%7C0%7C0%7C0%7C0%7C

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

30.3.2023
FISCHER ELEKTRONIK - PCB-liittimet räätälöityihin erikoisratkaisuihin

Yhteistyökumppanimme Fischer Elektronik GmbH & Co. KG tarjoaa asiakkailleen laajan tuotevalikoiman erilaisia liittimiä. Erityisesti piirilevyliittimiä on saatavana eri pintakäsittelyillä ja eri 2,54 mm, 2,00 mm ja 1,27 mm jakovälillä. Koska Fischer Elektronik valmistaa nämä tuotteet itse, myös saatavilla olevia vakiosarjan liittimiä voidaan muokata ja mukauttaa asiakaskohtaisten vaatimusten mukaan. Näin jokainen sovellus saa oman liitäntäratkaisunsa vaatimustensa mukaisesti.

Erikoiskosketinkonfiguraatiot tai kulmaliitännät voivat perustua vakioliittimiin. Lisää räätälöintimahdollisuuksia antaa käytettävien eristyskappaleiden sijoittelu. Ne ovat muuttuvia tavallisille uros- ja naarasotsikoille tai niitä voidaan mukauttaa eritelmien mukaan. Ylimääräisiä eristäviä kappaleita voidaan myös asentaa peittämään paljaat kosketuspinnat.

Lue lisää täältä!

https://www.fischerelektronik.de/en/latest-news/press-releases/2023-fischer-pressemitteilungen/pcb-connectors-for-customised-special-solutions/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

23.3.2023
NVENT-SCHROFF - Varistar CP Seismic Heavy Load -kaapit

Yhteistyökumppanimme NVENT-SCHROFF:in Varistar CP Seismic Heavy Load -kaapit ovat NEBS-sertifioituja ja testattu Telcordia GR63 Core Zone 4:n mukaan 500 kg:lle.

Seisminen kehys

Varistar CP Seismic Frame on valmistettu hitsaamalla 10 mm paksut, vaaka- ja pystysuuntaiset jäykisteet Varistar CP:n vakiorunkoon.

Tämä säästää kustannuksia asiakkaille, jotka haluavat seismiset kaapit.

Nerokas muotoilu varmistaa lisäykset ja silti korkean seismisen painon kuormituskyvyn.

Seismiset vahvistetut ovet

Ylä- ja alaovitangon profiilit on korvattu vahvoilla 2,5 mm:n kannakkeilla, jotka on kiinnitetty oveen kuudella hitsauspultilla.

Kiinnikeen koko on sovitettu rungon leveyteen, jotta varmistetaan muodonmuutos kehyksen kulmassa.

Seismisen syvyyden jäsenet

Erittäin vahvat syvyysosat on asennettu varmistamaan elektroniikan turvallisuus ankarimmissakin seismisissä olosuhteissa.

Kaikenpuolinen suojaus seismisen kyvyn lisäksi:

EMC (EN 61000-5-7 ja IEC 61587)

IP 55 -suojaus (IEC 60529)

paloturvallisuus (EN45545) PS: Meillä on myös 250kg Seismic-kaappi, joka on suhteellisen halvempi

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

17.3.2023
FISCHER ELEKTRONIK - Optimaaliset lämmönpoisto-ominaisuudet yhdistettynä muuttuviin koteloparametreihin

Jatkuvasti kasvava laskentateho ja sitä kautta kasvavat elektronisten laitteiden tehohäviöt (hukkalämpö) tekevät teknisten järjestelmien lämpötilarajoituksista entistä monimutkaisempia ja asettavat suuria vaatimuksia käytettävien koteloiden jäähdytyskonseptille. Lisäksi elektronisten järjestelmien erilainen asennustila vaatii koteloita, joiden mitat ovat erilaisia.

Kumppanimme Fischer Elektronik tarjoaa asiakkailleen uuden SGV K -kotelosarjan, jonka lämmönpoisto-ominaisuudet ovat optimoidut ja koteloparametrit vapaasti valittavissa.

Voit lukea lisää täältä...

https://www.fischerelektronik.de/en/latest-news/press-releases/2023-fischer-pressemitteilungen/optimum-heat-dissipation-properties-combined-with-variable-case-parameters/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

6.3.2023
NVENT-SCHROFF - Uudet helposti räätälöidyt modulaariset suojavarusteet 19 tuuman pöytäkoteloihin

Uutuus yhteistyökumppaniltamme NVENT-SCHROFFilta: Uudet helposti räätälöidyt modulaariset suojatarvikkeet 19 tuuman työpöytäkoteloihin.

Uusi nVent SCHROFF RatiopacPRO Style -portfolio modulaarisia pöytäkonekoteloita tarjoaa korkealaatuisen suojan elektroniikkakomponentteillesi, jotka on sijoitettu 19 tuuman työpöytäkoteloihin – ja joustavuutta yksilöidä yrityksesi brändin ilmettä.

Tutustu ja lue lisää täältä...

https://go.nvent.com/design-19inch-desktop-case.html

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

2.3.2023
SMITHS INTERCONNECT - tarjolla uusia AT-sarjan RF-sirun vaimentimia

Yhteistyökumppanimme Smiths Interconnect ilmoittaa lanseeraavansa uuden AT-sarjan RF-sirun vaimentimia tasavirrasta 20 GHz:iin. RF-sirun vaimentimet ovat komponentteja, joita käytetään viestintäjärjestelmissä vähentämään sen läpi kulkevan signaalin voimakkuutta. Niillä on ratkaiseva rooli suojeltaessa järjestelmiä vastaanottamasta signaalia, jonka tehotaso on liian korkea käsiteltäväksi. Smiths Interconnectin markkinoille tuoma valikoima on merkittävä, koska se tarjoaa korkean tasataajuuden 20 GHz:iin asti, jota tarvitaan tärkeimmissä kaupallisissa ja avaruussovelluksissa.

Tutustu ja lue lisää täältä

https://www.smithsinterconnect.com/news-events/latest-news/new-fixed-chip-attenuators-offer-proven-high-performance-in-commercial-applications/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

2.3.2023
SMITHS INTERCONNECT - RF-suodatinten lisäsuunnittelua- ja valmistusta asiakkaiden tarpeisiin

Yhteistyökumppanimme Smiths Interconnect ilmoittaa tarjoavansa RF-suodatinten lisäsuunnittelu- ja valmistuspalveluita laajalle valikoimalle RF-suodattimia, jotka tukevat UHF-, L-, S-, X-, Ku-, K- ja Ka-Bands -suotimia. RF-suodattimet ovat langattoman tekniikan tärkeä osa, joka mahdollistaa ei-toivottujen signaalien tai taajuuksien suodattamisen vain oikean taajuuden vastaanottamiseksi.

Smiths Interconnect on aiemmin valmistanut RF-suodattimia Marylandin Salisburyn tehtaassaan pääasiassa Yhdysvaltain markkinoille. Jatkossa Cavity-, Waveguide-, Planar X RF -suodattimia ja Multi-Functional Assemblies (MFA:t) -suodattimia kehitetään, valmistetaan ja testataan tuotantolaitoksessa Dundeessa, Skotlannissa, Isossa-Britanniassa asiakkaille, jotka eivät ole Yhdysvalloissa.

Tutustu ja lue lisää täältä

https://www.smithsinterconnect.com/news-events/latest-news/expanded-rf-filter-capability-for-european-and-asian-markets/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

6.2.2023
NVENT-SCHROFF - uusia tuotevideoita

Yhteistyökumppanimme nVent-Schroff on julkaissut uusia videoita tuotteistaan. Voit tutustua niihin oheisten linkkien kautta. Ota meihin yhteyttä, jos huomasit jotakin kiinnostavaa.

Mechanical manufacturing: https://www.youtube.com/watch?v=Cq69X7NabbE

Electronics Design: https://www.youtube.com/watch?v=pGXq2SjF9pA

Thermal Performance: https://www.youtube.com/watch?v=JDYLWbKYV0E

Conduction Cooled Assemblies: https://www.youtube.com/watch?v=KvRAY_nqCcM

31.1.2023
Etsimme työntekijöitä kaapelituotantoomme !

Yrityksemme etsii työntekijöitä kaapelituotannon tehtäviin tehtaallemme Nummelaan (Veikkointie 2, 03100 Nummela).

Työsuhde on aluksi määräaikainen mutta myöhemmin on mahdollisuus vakinaiseen työsuhteeseen. Työkokemus kaapelisarjojen valmistuksesta katsotaan eduksi mutta ei ole ehdoton vaatimus. Tärkeintä on hyvä asenne ja valmius oppia uutta.

Työhön opastetaan ja koulutetaan työpaikalla. Työ vaatii ennen kaikkea tarkkuutta, näppäryyttä ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Joten jos olet hyvä kädentaitoja vaativissa asioissa, kuten käsitöissä ja askartelussa, tai olet työskennellyt esimerkiksi ompelijana, tämä voisi olla sinun juttusi.

Jätä rohkeasti hakemus ja tule mukaan tekemään arvostettua suomalaista laatua! Tarjoamme nuorekkaan ja positiivisen työympäristön sekä mm. liukuvan työajan.

Kysy lisää tai laita hakemus osoitteella: kari.pekkala@tgnordic.fi

27.1.2023
SMITHS INTERCONNECT mukana Jupiterin kuita tutkivan JUICE-satelliitin rakentamisessa

Yhteistyökumppanimme Smiths Interconnect on mukana rakentamassa Euroopan avaruusjärjestön (ESA) JUICE-satellittia (JUpiter ICy moons Explorer), joka on määrä laukaista kohti Jupiteria huhtikuussa 2023.

JUICE-satelliitti käy läpi lopputestausta Toulousessa, Ranskassa, minkä jälkeen se lähetetään laukaisupaikalle Etelä-Amerikkaan.

JUICE:n tavoittena on tutkia, onko jokin Jupiterin kuista asumiskelpoinen. Sen arvioidaan saapuvan Jupiterin luokse heinäkuussa 2031. JUICE tutkii Jupiterin kolmea kuuta; Callistoa, Ganymedea ja Europaa käyttämällä kehittynyttä instrumenttipakettia.

Ilmailu- ja avaruusyhtiö Airbus johtaa 1,6 miljardin euron hanketta ja hankkinut siihen asiantuntemusta ja komponentteja kaikkialta mantereelta.

Voit lukea aiheesta tarkemmin täältä...

https://www.bbc.com/news/science-environment-64336398

Kysy meiltä lisää Smiths Inteconnectin tuotteista !

19.1.2023
Nyt löydät meidät myös LinkedIn-sivuilta!
16.1.2023
DMC:n LaceLok® on älykkäämpi vaihtoehto johdinsarjojen tukemiseen

LaceLok® Cable Lacing Fastener - on suunniteltu korvaamaan nippusiteet ja käsin sidottu nauha johdinsarjojen toissijaisessa tukemisessa. LaceLok-järjestelmä on ergonominen ja tarjoaa jatkuvaa tukea verrattomalla lujuudella ja erinomaisella suorituskyvyllä. Avaruuskäyttöön soveltuvista materiaaleista valmistetussa LaceLokissa on pieni, pyöristetty kiinnike ja Nomex® aramidikuitunauha. Tämä materiaaliyhdistelmä tarjoaa erinomaisen kestävyyden polttoainetta, kemikaaleja, hankausta ja äärimmäisiä käyttölämpötiloja vastaan.

Katso esittelyvideo ja muuta lisätietoa täältä ...

https://www.dmctools.com/products/lacelokr/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

23.12.2022
T&G Nordic Oy toivottaa kaikille rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

19.12.2022
Fischer Elektronik - Uudistettu SGK-kotelosarja jäähdytyselementeille

Koottujen piirilevyjen kasvava integrointitiheys ja elektronisten laitteiden hukkalämpö asettavat yhä suurempia vaatimuksia käytettävien koteloiden jäähdytykselle. Eräs tapa ratkaista lämmönpoisto-ongelma on ns. lämmönpoistokoteloiden tai jäähdytysrimakoteloiden käyttö.

Yhteistyökumppanimme Fischer Elektronik tarjoaa nyt asiakkailleen äskettäin kehitetyn SGK ... -kotelosarjan, joka tarjoaa optimoidut lämmönpoistoominaisuudet, nopean ja helpon elektronisten laitteiden kokoonpanon ja houkuttelevan muotoilun.

Kysy meiltä lisää, jos löysit jotakin kiinnostavaa!

Voit lukea aiheesta lisää täältä - https://www.fischerelektronik.de/en/latest-news/press-releases/2022-fischer-pressemitteilungen/new-shell-case-with-sgk-heatsink/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

13.12.2022
DMC - LaceLok® kaapelityökalu täyttää MIL-DTL-32554- ja MIL-DTL-32555-vaatimustasot

Kumppanimme DMC ilmoittaa ylpeänä, että LaceLok® on nyt hyväksytty MIL-DTL-32554- ja MIL-DTL-32555-vaatimustason työkäytöön.

LaceLok® on vallankumouksellinen ratkaisu kaapeleiden niputtamiseen. Se tarjoaa monia etuja verrattuna perinteisiin menetelmiin niputtaa kaapelit käsin nippusiteillä.

LaceLok-järjestelmä on hankittavissa kauttamme. Kysy lisää!

Lisätietoja tästä jännittävästä uudesta tekniikasta on DMC:n verkkosivuilla osoitteessa

https://www.dmctools.com/products/lacelok/

Kysy lisää myynnistämme!

puh. +358 20 793 9750 sales@tgnordic.fi

5.12.2022
T&G Nordic Oy toivottaa - Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

105-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää vietetään 6.12.2022.

2.12.2022
Fischer Elektronik - uusi liitinluettelo f.con.e on nyt saatavilla
2.12.2022
nVent - Luotettavia piirikortin pidikkeitä tai piirikortin jäähdytyselementtejä vaativiin olosuhteisiin

Etsitkö luotettavia ja kestäviä piirikortin pidikkeitä tai piirikortin jäähdytyselementtejä vaativiin olosuhteisiin?

Yhteistyökumppanimme nVent on markkinajohtaja tämän tyyppisissä tuotteissa ja on myynyt niitä useiden vuosien ajan. Vuosien aikana nVent on kerännyt laajan tietämyksen erilaisista standardeista ja vaatimuksista, jotka on täytettävä sekä ilmailutekniikan että puolustuksen alalla. Kaikki tämä tieto on sitten nVentin asiakkaiden käytettävissä, kun he työskentelevät projektin parissa, joka sisältää näitä ratkaisuja.

Kysy lisää meiltä, jos löysit jotakin kiinnostavaa!

https://schroff.nvent.com/en-se/solutions/schroff/applications/board-retainers-and-extractors

21.11.2022
nVent-Schroff - Uusi pdf-esite EMCA-tuotteista

nVent-Schroffin uusi pdf-esite EMCA tuotteista on julkaistu. Tutustu esitteeseen alhaalta löytyvästä linkistä.

Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää, jos löydät jotakin kiinnostavaa!

18.11.2022
Uutta Jauchilta - Precision (VC)TCXO:t: erittäin tiukka taajuuden vakaus ±50 ppb ja laaja käyttölämpötila-alue

Jauch Quartz tuo markkinoille uuden tarkkuuslämpötilakompensoidun kristallioskillaattorin (TCXO) ja jänniteohjatun lisävarusteen (VCTCXO). Käyttölämpötila -40 - +105°C. Tuotteita on saatavana kolmessa vakiopinta-asennuspaketissa, 7,0 x 5,0, 5,0 x 3,2 ja 3,2 x 2,5 mm.

JTP75HC(V)- ja JTP53HC(V)-malleissa on HCMOS-lähtö 3,3 V:n virtalähteellä ja 10 mA:n maksimivirrankulutuksella. JTP32CS(V):ssä on leikattu siniaaltolähtö, ja se on saatavana jännitteillä 1,8 - 3,3 V ja maksimivirrankulutuksella 3 mA.

Kysy meiltä lisää!

Lue lisää Jauchin kotisivuilta

https://www.jauch.com/en-INT/current_news/precision_vctcxos_en

16.11.2022
NASA laukaisi Artemis 1 - raketin - mukana Smiths Interconnectin tekniikkaa

Yhdysvaltojen avaruushallinto, NASA laukaisi onnistuneesti Artemis 1 - raketin 16. marraskuuta vähän ennen kello yhdeksää Suomen aikaa.

Raketin mukana avaruuteen matkasi yhteistyökumppanimme Smiths Interconnectin NXS-sarjan Ultra-High Density, Space Qualified Interconnect - liittimiä. Hypertac®-hyperboloidikontaktiteknologialla varustettu NXS-järjestelmä kestää jopa 50 Gbps:n tiedonsiirtonopeuden vaatimuksia, mukaan lukien äärimmäiset tärinä-, isku- ja ilmastotestit yli 2100 G. NXS-sarja on suunniteltu kestäväksi rakenteeksi, jossa on 4 tai 12 nopeat quadrax (dual-twinax) -moduulit.

Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun Smiths Inteconnectin tuotteet ovat osa vaativaa avaruustekniikkaa. Yhtiön optiset SpaceABLE® 10G 4TRX -lähetin-vastaanottimet, joissa on patentoitu säteilynkestävä rakenne, ovat käytössä Thales Alenia Spacen uusimmassa geostationaarisessa Ka-kaistasatelliitissa SES-17.

NASAn Mars Perseverance Rover laskeutui Marsiin 18. helmikuuta 2021. Roverissa on Smiths Interconnectin korkean suorituskyvyn kestävät 2 mm:n cPCI-liittimet, jotka vastaavat NASAn tarpeeseen saada erittäin luotettava liitinratkaisu, joka täyttää mekaaniset, sähköiset sekä ympäristövaatimukset ja tarjoavat Mars Perseverance Roverille luotettavaa toimintakykyä.

Kysy meiltä lisää. Vastaamme mielellämme!

Lue lisää Smiths Interconnectista ja tuotteista

https://www.smithsinterconnect.com/

31.10.2022
Fischer Elektronik - Uusia D-Sub-liittimien kuoria

D-Sub-liittimet liitetään joko suoraan juottamalla ne piirilevyyn tai kaapelisarjan avulla. Tämän pysyvän yhteyden kautta sähköiset signaalit välitetään piirilevyltä päätelaitteeseen. Kaapelin suojaukseen käytetään muovista tai metallista valmistettuja D-Sub-kuoria, jotta liittimet ja juotos- tai puristusliitos suojataan ulkoisilta vaikutuksilta.

Lue lisää täältä (englanniksi)!

https://www.fischerelektronik.de/en/latest-news/press-releases/2022-fischer-pressemitteilungen/extension-d-subcovers-dhm-un4dh-ma-un4dh-k-km-un4/

18.10.2022
Kauttamme saatavissa Smiths Interconnect - tuotteet

Tutustu Smiths Interconnect - tuotteisiin.

"Teknologiabrändimme (EMC, Hypertac, IDI, Lorch, Millitech, RF Labs, TECOM ja TRAK) ovat synonyymeja poikkeukselliselle suorituskyvylle teknologisesti edistyneissä, korkealaatuisissa ratkaisuissa, joita vaaditaan korkeatasoiseen turvallisuuteen ja kestävyyteen. Laaja tuotevalikoimamme sisältää erittäin luotettavia sähköliittimiä ja kaapelikokoonpanoja, ratkaisuja antennijärjestelmiin sekä laajan valikoiman innovatiivisia RF- ja mikroaaltouuniratkaisuja."

https://www.smithsinterconnect.com/products/

13.10.2022
Tutustu uusimpaan esitteeseemme!

Voit tutustua meihin myös uusimman esitteemme kautta.

Siinä on kerrottu lyhyesti keitä olemme ja mitä voimme tarjota sinulle ja yrityksellesi.

13.10.2022
Töitä vailla? - Haemme operaattoreita tuotantoomme!

Yrityksemme etsii operaattoreita kaapelituotannon tehtäviin Nummelaan. Työsuhde on aluksi määräaikainen mutta myöhemmin on mahdollisuus vakinaiseen työsuhteeseen.

Työ vaatii tarkkuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn osana ryhmää. Työkokemus kaapelisarjojen valmistuksesta katsotaan eduksi.

Hakemukset pyydetään lähettämään viimeistään 31.10.2022 kuluessa osoitteella:

kari.pekkala@tgnordic.fi

Tarkemmat tiedot löydät oheisesta liitteestä. Ota rohkeasti yhteyttä, jos asia kiinnostaa!

21.9.2022
Uusia lämmönpoistoratkaisuja Fischer Elektronikilta !

Fischer Elektronik tarjoaa uusia lämmönpoistoratkaisuja. Voit tutustua niihin tarkemmin oheisen esitteen avulla.

20.9.2022
T&G NORDIC OY mukana Alihankintamessuilla Tampereella

Alihankintamessut järjestettiin Tampereen messukeskuksessa 27. - 29.9.2022.

T&G Nordic Oy oli mukana messuilla.

Kiitoksia kaikille, jotka vierailivat osastollamme! Toivottavasti viihdyit!

Nähdään samoilla messuilla taas ensi vuonna.

20.9.2022
Ficher Elektronik - Uusi profiiliasennuskotelo pyöristetyllä mallilla

Uusi profiiliasennuskotelo pyöristetyllä mallilla.

Lisää tuotteita Fischer Elektronikilta!

https://www.fischerelektronik.de/en/

29.8.2022
T&G NORDIC OY mukana DALO-päivillä Tanskassa

Olimme mukana Tanskan puolustusministeriön hankinta- ja logistikkaosaston järjestämillä DALO-teollisuuspäivillä. Tapahtuma järjestettiin 24. - 25.8.2022 Ballerupissa, Tanskassa.

Esittelimme tapahtumassa yrityksemme kaapeli-, liitin- ja automaatio-osaamista.

24.8.2022
Fischer Elektronik - pintaliitettäviä uros piikkirimoja 1,27mm rasterilla

Fischer Elektronik tarjoaa uusia pintaliitettäviä uros piikkirimoja 1,27mm rasterilla.

3.8.2022
Nvent-Schroff tarjoaa mukautuvia ratkaisuja testikokoonpanoihisi

Mekaaniset kotelomme mukautuvat nopeasti sovelluksiisi, joten sovelluksestasi riippumatta - laboratoriosta ankariin ympäristöihin - kehittämäsi testikokoonpanot ovat suojattuja tarpeidesi mukaan. Tämä kattaa EMC-suojauksen, lämpöratkaisut ja valinnaiset isku- ja tärinäkokoonpanot yhdistettynä tarvittaessa helppoon purkamiseen.

Lue lisää sivuiltamme

https://schroff.nvent.com/en-us/

1.7.2022
Fisher Elektronik - Pintaliitettävä jäähdytyselementti rullapakkauksessa

Ficher Elektronik tarjoaa pintaliitettävää jäähdytyselementtiä rullapakkauksessa.

28.6.2022
NVent Rack Safety Plus uusi modulaarinen turva- ja virranjakeluyksikkö

NVent Rack Safety Plus, uusi modulaarinen turva- ja virranjakeluyksikkö, joka on suunniteltu suojaamaan ja yhdistämään elektroniikkaa 19 tuuman kaappeihin.

Testi- ja mittausasiakkaiden kanssa yhteistyössä kehitetty 19 tuuman liukuva yksikkö sisältää virransyöttö-, virranjakelu- ja turvallisuusominaisuudet, joita tarvitaan puoli- ja täysin automatisoitujen testijärjestelmien käyttöön.

Lue lisää sivuiltamme!

https://schroff.nvent.com/en-us/

21.6.2022
Finderiltä uusi CAD Model katalogi
1.6.2022
T&G NORDIC OY on edelleen Suomen vahvimpien joukossa

Suomen asiakastieto on vuonna 2022 luokitellut meidät edelleen Suomen vahvimpien joukkoon.

26.5.2022
Uusi design kotelo CURVE (CU 109 47 ...) Fischer Elektronikilta
23.5.2022
T&G NORDIC OY mukana SERA-päivillä Tampereella

Olimme mukana 18.5.2022 Tampereen lentokentällä järjestetyillä SERA-teollisuuspäivillä.

SERA (Session Européenne des Responsables d'Armement) on puolustushallinnon ja puolustusteollisuuden johtohenkilöiden kansainvälinen materiaaliyhteistyöhön painottuva kurssi. Kurssin järjestää vuosittain Ranskan hallinto.

Esittelimme tapahtumassa yrityksemme kaapeli-, liitin- ja automaatio-osaamista sekä DMC:n (Daniels Manufacturing Corporation) laadukkaita työkaluja.

16.5.2022
Yrityksen henkilöstön työturvallisuuskoulutus pidettiin toukokuussa

T&G Nordic Oy:n henkilöstön työturvallisuuskoulutus pidettiin 13.5.2022. Koulutus järjestetään säännöllisin väliajoin turvallisen työympäristön varmistamiseksi.

16.5.2022
PXI Express system Schroffilta
29.4.2022
Yrityksen henkilöstön ensisammutuskoulutus

Henkilöstölle järjestettiin 29. huhtikuuta ensisammutuskoulutus yrityksen alueella. Koulutuksessa kerrattiin alkusammutuksen perusasiat ja välineet.

26.4.2022
Turvallisuutta räkkeihin Schroffilta, PDU hätä seis -kytkimellä
22.4.2022
Uusia eristeholkkeja Fischer Elektronikilta
13.4.2022
Schroffilta skaalautuvia ratkaisuja elektroniikan laitesovellusten testaus- ja mittausjärjestelmiin
31.3.2022
Fischer Elektronikilta näyteboxeja suunnittelun avuksi
15.3.2022
7 kaapinvalinta vihjettä 19" elektroniikan suojaamiseksi Schroffilta
1.3.2022
DMC:ltä tarkkuustyökalut Ultra High Speed datan siirtoon
21.2.2022
Kansia uusilla kiinnitysratkaisuilla AKG-, GD- ja TUF-sarjan koteloihin Fischer Elektronikilta
16.2.2022
Tutustu Schroff:n virtuaaliseen testaus- ja mittausmaailmaan
2.2.2022
Schroff; Tarvitko lisää nopeutta datansiirtoon?
24.1.2022
Schroff; - miten valita oikea jäähdytys
19.1.2022
Finderiltä uusi konfigurointityökalu
18.1.2022
Uusia THFM-sarjan transistorien kiinnitysjousia Fischer Elektronikilta
17.1.2022
DMC:n 23-sarjan "Heavy Duty" puristustyökalut
19.12.2021
Uusia RM 1.27mm SMD piikkirimoja Fischer Elektronikilta
17.12.2021
SCHROFF:lta räkkipohjainen "Micro Edge Data Center" jäähdytys systeemi
7.12.2021
Uusi , helposti koottava koteloperhe TOLA Fischer Elektronikilta
6.12.2021
Finder uutisia 6.12.2021
19.11.2021
Schroffilta nestejäähdytys suoraan chipille
16.11.2021
Uusia 7M-sarjan älykkäitä energiamittareita Finderiltä
22.10.2021
"State of the art" jäähdytysteknologiaa Schroffilta
19.10.2021
Uusia KSK-jäähdytyselementtejä Fischer Elektronikilta
28.9.2021
Uusi "Tape & Reel" pakkaus liittimille FIscher Elektronikilta
15.9.2021
Hybridijäähdytys-teknologiaa Schroffilta
1.9.2021
Uusia pieniä alumiinikoteloita Fischer Elektronikilta
25.8.2021
Älykästä jäähdytystä Schroffilta
18.8.2021
Laaja valikoima korttiohjaimia lukituksella Schroffilta
10.8.2021
IP ja EMC suojattuja alumiinikoteloita Schroffilta
28.7.2021
Uusi innovatiivinen jäähdytyselementti jousilukitteisille transistoreille
14.7.2021
Schroff, jäähdytysasiantuntija piirilevyistä datakeskuksiin
29.6.2021
Uusi urospiikkirimasarja 1.27mm rasterilla Fischer Elektronikilta
13.5.2021
Uusi Raspberry kotelo Fischer Elektronikilta
3.5.2021
Uusia lämmönhallintamateriaaleja Fischer Elektronikilta
30.3.2021
Uusia valoputkia ja muita optoelektroniikan tuotteita Fischer Elektronikilta
9.3.2021
T&G Nordic Oy on DMC:n valtuutettu myynti ja huoltokumppani 2021-2022
17.2.2021
Uusi universaali, kevyt muovikotelosarja KSG Fischer Elektronikilta
3.2.2021
Uusi vahva, vaativaan käyttöön suunniteltu UTGX-liitinsarja Souriaulta
25.1.2021
Nestejäähdytteinen jäähdytyselementti piirikorttikomponenteille Fischer Elektronikilta
18.12.2020
Uusi pintaliitos / läpijuotettava urosrima (SMT/THR) Fischer Elektronikilta
10.12.2020
nVent SCHROFF:n uusi kotisivu
16.11.2020
Uusi design Fischer Elektronikin Eurotainer-kotelosarjaan
27.10.2020
Fischer Elektronik uutisia; päivitetty KL 35 kiskokiinnike
5.10.2020
Nummelan lentokentälle rakennettiin älykästä lentokoneiden ja sähköautojen latausta

T&G Nordic Oy kehitti yhdessä Unified Chargers Oy:n kanssa Nummelan Lentokenttäyhdistys Ry:n erikoistarpeet täyttävän latauskokonaisuuden pikavauhdilla.

Järjestelmä lienee ainutlaatuinen Suomessa, koska esimerkiksi latauksensa aloittava lentokone on aina etusijalla sähkönsaannissa ja tarvittaessa sähköautojen saamaa latausvirtaa rajoitetaan.

Myös ukkoset on huomioitu ilmailun vaatimalla vakavuudella.

Nummelan Lentokenttäyhdistys Ry:n puheenjohtaja Tom Arppe sähköautojen latauspisteellä.

Nummelan Lentokenttäyhdistys Ry:n varapuheenjohtaja Markku Roschier syöttökeskuksen työmaalla.

17.9.2020
Uusi SMD naarasrima 1,27mm rasterilla Fischer Elektronikilta
18.8.2020
Fischer Elektronik uutisia 8/2020
11.8.2020
Yksi mekaniikkatoimittaja kaikille testilaitteillesi; Schroff
5.8.2020
T&G Nordic Oy on nyt nVent:n / Schroff:n ensisijainen yhteistyökumppani Suomessa

16.7.2020
Fischer Elektronik uutisia 7/2020
22.6.2020
Uusi TCXO Jauchilta erityisesti GPS- ja GNSS-sovelluksiin
15.6.2020
Fischer Elektronik uutisia 6/2020
14.5.2020
Fischer Elektronik uutisia 5/2020
5.5.2020
Uusi PWM (Pulse Width Modulation) himmennin Finderiltä
5.5.2020
LED valopaneeli Finderiltä
5.5.2020
Uusia PCB Plug-in releitä Finderiltä
23.4.2020
Fischer Elektronik uutisia 4/2020
15.4.2020
2 uutta 32.768kHz oskillaattoria Jauchilta
15.3.2020
Fischer Elektronik uutisia 3/2020
2.3.2020
Laajennus AKG D kotelosarjaan Fischer Elektronikilta
24.2.2020
Uusia miniatyyrijäähdytysagrikaatteja Fischer Elektronikilta
19.2.2020
T&G Nordic Oy ja reletuotteiden tunnettu valmistaja FINDER aloittivat yhteistyön
17.12.2019
Uusia custom piirilevykontakteja Fischer Elektronikilta
29.11.2019
Fischer Elektronik GmbH:lta uusia koteloita Raspberry Pi 3:een ja Pi 4:een
4.11.2019
Schroff:lta uusi "High Thermal Sawtooth Card Lok (HTS)"
25.10.2019
Fischer Elektronik GmbH:n tuotteiden datat nyt 2D ja 3D formaatissa
23.10.2019
Modulaarinen ulkokäyttöön sopiva kaappi Schroff:lta Telecom-sovelluksiin
2.9.2019
Fischer Elektronik uutisia 9/2019

Matalaprofiilinen, 1-rivinen naarasrima LED- ja SMD-sovelluksiin

29.8.2019
Fischer Elektronik uutisia 8/2019

19" sisäyksiköitä eri mitoituksilla

19" koteloita eri mitoituksilla

28.8.2019
Schroff varmistaa piirilevyjen pysymisen paikoillaan vaativissa olosuhteissa.
23.8.2019
T&G NORDIC OY JA SPARKLIKE OY VALMISTUKSELLISEEN YHTEISTYÖHÖN

T&G Nordic Oy otti valmistuksellista vastuuta uudesta täysautomaattisesta Sparklike Onlinesta.

Kuva1. Mauri Saksala Sparkline Onlinen esittelyssä Glass Performance Days 2019 tilaisuudessa, joka on maailman suurin lasialan konferenssi

22.5.2019
Fischer Elektonik uutisia 5/2019

Matala 19" räkkikotelo rajallisiin asennustiloihin

23.4.2019
Fischer Elektronik uutisia 4/2019

Uusia nestejäähdyttimiä

22.3.2019
Fischer Elektronik uutisia 3/2019